Pitkään aikaan en ole ehtinyt blogia päivittämään. Itse asiassa mitään päivittämistä ei olisi ollutkaan, sillä muiden touhujen vuoksi en ole ehtinyt leipomaan juuri mitään. Mutta jotain kuitenkin.

Kentakin kakku

Tämän kakun kanssa homma oli mennä ihan sähellykseksi. Kuorrutetta tehdessäni en malttanut lukea ohjetta loppuun saakka ja tarpeeksi tarkkaan. Siksipä paahdoin ja keittelin koko 300g tomusokeria kerman kanssa, jolloin tulokseksi sain kivikovia kokkareita sisältävän liemen. Osa kovettui kattilan pohjaan, josta sitä oli todella työläs saada irti! Tätä aikani ihmeteltyäni katsoin ohjetta uudelleen: ai jaa, sitä paahdetaankin vain kaksi ruokalusikallista sokeria pannulla :) Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin; kakku sai kuorrutuksensa ja olipa muuten hyvää!

1888775.jpg

Ohje töhän kakkuun on lainattu Mimmi Mutikaiselta. Laitan sen kuitenkin vielä tähänkin.

Kentakin kakku

 

200 g rasvaa

4 dl sokeria

3 munaa

6½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2½ dl kermamaitoa (laitoin 50-50 kevytkermaa ja kevytmaitoa)

1 tl vanilliinisokeria

1½ dl korintteja tai rusinoita (laitoin rusinoita)

1½dl hienoa mantelirouhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat, neste ja kuivat ainekset keskenään sekoitettuna. Paista kakkua 175 asteessa noin tunti (kokeile tikulla, mulla meni hiukan yli tunti). Jäähdytä.

Kuorrutus jäähtyneelle kakulle:

100 g rasvaa

1 dl kermaa

2 rkl sokeria

300 g siivilöityä tomusokeria

Koristeeksi: mantelirouhetta tai paahdettuja mantelilastuja (laitoin rouhetta)

Kuumenna kerma ja rasva kattilassa kiehuvaksi ja paahda sokeri sen jälkeen toisessa teräskattilassa siirappimaiseksi. Älä polta sokeria liian tummaksi. Siinä vaiheessa, kun mietit, vieläkö pitäisi paahtaa lisää, ota pannu pois liedeltä :) 

Yhdistä kerma-rasvaseos paahtuneen sokerin sekaan.  Seos kuohuu aluksi, varo polttamasta itseäsi. Seos voi aluksi olla paakkuinen, mutta tasoittuu keitettäessä. Jäähdytä seosta muutama minuutti ja yhdistä sitten se siivilöidyn tomusokerin sekaan tasaiseksi kuorrutukseksi. Voit levittää kuorrutteen veitsellä tai lusikalla. Koristele.